Kuva otettu viime viikonloppuna kollin nauttiessa kevätauringosta ikkunalaudalla.

Miettiessäni onko minulla mitään oranssia tai keltaista, tuli ensimmäisenä mieleen tuo komistus kuvassa.
Kesällä 2003 nähdessäni hänet ensimmäisen kerran Hesy:n talossa, olin vielä vakaasti sitä mieltä että eurooppalainen kotikissa on minulle ainoa oikea kissa. Ihan raidallinen peruskissa.
Enpä tiennyt mikä minua odotti...
"Punainen kissa", mietin. Punainen!

Ainoa kokemukseni punaisista kissoista oli lapsuusvuosinani kulmakuntaa äkäisen tyrannin ottein terrorisoinut Osku, joka inhosi minua koska tuoksahdin hänen herkkään nenuunsa Emppu-kissalleni. Emppu oli siinä vaiheessa jo kymmenvuotias sisäkissaksi eläköitynyt alfa-uros kolli, joka taatusti olisi vetreämpinä päivinään ollut Oskulle varteenotettava haastaja.
Osku hyökkäili kimppuuni kulmien takaa, raateli niin käsistä kuin jaloista kun vaan yllätettyä sai. Oikukkaita nuo punaturkkiset, yleistin.

Ja sitten vuosia myöhemmin jouduin Hesyllä punertavaturkkisen pienen ruipelon pauloihin. Paljon oli Vantaassa vettä virrannut, mutta silti epäröin.
Esittelylapussa kissan väriksi oli merkattu "creme", mutta punaiselta se minusta näytti. Parin päivän miettimisen jälkeen palasin kuitenkin kuljetuslaatikon kera hakemaan sitä "punaista" kissaa kotiini.
Antonius Red oli ensimmäinen kissalle antamani lempinimi, lomalukemiseksi hankkimani Harry Potter and the Order of Phoenix-kirjan sankarin, Harryn kummisedän, Sirius Blackin inspiroimana.

Sydämenhän tuo on vienyt tässä yli kahden ja puolen vuoden aikana. Se on leimaantunut minuun, ja minä siihen.


Viime kesänä lääkärintarkastuksessa siltä löytyi paha möykky jota tutkittaessa löytyi munuaisista muutoksia, ja kisulille annettiin alle vuoden ennuste. Hoidoksi eläinlääkärin neuvosta erityisruokavalio ja omasta ideastani virikkeellisempi ympäristö 14-vuotiaan kissarouvan seurassa.
Olin kissan ottaessani varautunut pitkäänkin vastuuseen, ja sitoutunut huolehtimaan siitä vaikka elämäntilanteeni muuttuisi miten. Ajatus siitä, että kissa sairastuisi vakavasti nuoruudessaan ei käynyt mielessänikään.

Tulkinnanvaraisia kysymyksiä nämä värit. Ei-punainen, mutta ehkä-oranssi kissani avatkoon huhtikuun  keltaoranssin kauden.

Kärjestä neulotut sukat Kristelin Ullaan kirjoittaman ohjeen. Tein sukkiin nirkkoreunan, ja tasaisen varren.
Lankana 7veljestä jättiraita, puikkoina 2 ½ sukkapuikot.

KIPpailupäivänä neuloin niinkin julkisesti kuin parvekkeella. Aamun pitkä pyörälenkki verotti voimia niin, että iltapäivän puistoneulonta jäi suunnitteluasteelle. Parvekkeella istuskelin itsekseni ja tutustuin toe up-sukkien salaisuuksiin Ullan ohjeen mukaan.
Sukat valmistuivat sunnuntaina, mutta "kiireissäni" jätin sukat viikonloppukotiin ja unohdin ottaa kuvan todistusaineistoksi.
Silittämättähän ne täällä minua odottivat, mutta otin kuvan heti kun olin asettunut kodiksi tänä iltana, ettei enää unohdu.

Perusfisusta ei ihan tule kännykkätaskua, mutta mp3-tasku siitä tulee. Kaverilleni antamani leffalippulahjan piiloitin big fisheistä tekemääni pussukkaan.
Big fishiin tulee 6 silmukkaa enemmän kuin laiheliinikaveriinsa, kerroksia saman verran kuin ohjeessa. Kuvassa vertailun vuoksi sekä ohjeen mukainen kala että big fish.

Välillä elämä tarjoaa sitruunoita, ja niistä kuulemma kannattaisi tehdä limunaatia.
En vaan ole jaksanut, en puserrella sitruunoita enkä paljon muutakaan.

Viikonloppuna, vasta toisena lököpäivänä, sain tartuttua virkkuukoukkuun ensimmäistä kertaa sitten edellisen postauksen kuivaharjauskäsineen alun. Siitä tuli kiharaista, kuperaa, kaikkea muuta kuin sitä mitä piti. Purin tekeleeni ja virkkasin ainakin neljään kertaan pienen kämmenen kokoisen palan. Ja taas purin.

Lopulta siitä tuli ötökkä Maskottikisaan. Muita maskotteja löytyy Helminallen sivuilta.

Tämä Toukka Moukka (Perpeetum mobile Vulgaris von Kampapuuvilla) on aiemman postauksen  toukan lajitoveri.
Esi-isäänsä verraten sille on kasvanut jo tuntosarvet ja lisäksi edellisen sukupolven kampelamaisesta lättämäisyydestä on muodostunut pulleampi muoto, melkeinpä elintasomasu. Pikkujalkoja tälle yksilölle meinasi kasvaa monta paria, mutta se jäi vain idean asteelle. Ehkäpä seuraava sukupolvi tassuttelee jo omin jaloin...
Toukka viihtyy erittäin hyvin auringonpaisteessa, ja tulee lemmikkien kanssa toimeen mainiosti. Kovin teräväkyntisten ja -hampaisten otusten kanssa sitä ei kannata päästää painimaan vaikka se ärhäkkäluonteisena suorastaan hakeutuu tilanteisiin joissa saattaa jäädä alakynteen.

Teinpä tässä iltasella luontohavainnon parvekkeella. Harmi, ettei ollut radiossa luontoiltaa koska niiltä herroilta olisi tunnistusapua saanut.
Se oli sellainen vaaleahko, nystyräinen, kymmenisen senttiä pitkä, pari leveä ja pirhanan nopea. Siinä se makoili pöydän kivillä ilta-auringossa kaikessa rauhassa, kunnes lähestyin sitä kameran kanssa. Sitä se säikähti niin, että vilahti salamana kivien alle suojaan. Laitan tän kuvan nyt kuitenkin, vaikka se on vähän epätarkka, oli se vaan niin sairaan nopee ökkömönkiäinen.

Mikäköhän otus se oli? Silkkitoukka?