Viikko sitten olin jo valinnut seuraavan työni, kuvioneuleliivin. Harjoittelin kuviota viikon mittaan kotona löytyneestä langasta. Ekaksi kuvioneuleharjoitukseksi pitkästä aikaa siinä oli paljon haastetta. Ei mitään "kudon tässä samalla kun puhun puhelimessa ja katson telkkaa ruoanvalmistuksen lomassa" vaan hiukkasen enemmän keskittymistä vaativaa.


Hankin perjantaina pari kerää keväisiä lankoja, lehmuksenvihreää ja siihen mätsäävää karkkiväristä pätkävärjättyä. Ne oli sellaiset "paremman puutteessa" langat, kompromissivärejä, kun just hyviä ei löytynyt. Ajattelin panostaa siihen kutomisen iloon pukeutumisen ilon sijaan.
Koepalasta niillä langoilla ei tullut hyvä. Ihan karkki, eikä sellaiset oikein sovi mulle. Päätin kokeilla helpompaa ja selkeämpää mallia, jos se imelyys katoaisi karskimmassa raitakuviossa. No ei kuitenkaan, sekin oli kuin sulatettua sokeria.

Opinkohan nyt jotain? Toivottavasti. Ei kannata pakottaa itseään siihen helpoimmin saavutettavisssa olevaan (lanka)vaihtoehtoon vaan panostaa siihen, mistä oikeasti pitää.
Ja vielä tärkeämpää: mun kärsivällisyys eikä taidot vielä riitä siihen, että soveltelisin eripaksuisten lankojen ohjeita kieleltä ja mittasysteemiltä toiselle.

Tein kompromissin. Treenailen pintaneuleella kapeaa lehmuksenvihreäää kaulahuivia.